Höttösestä unelmoinnista timantinkovaan tavoitteeseen.
Usein haastan ihmisiä miettimään, miten asiat olisivat unelmatilanteessa. Jos sinulla olisi kaikki maailman aika ja raha, mitä tekisit?
Unelmointi on visualisoimista. Kaikille ihmisille unelmointi ei ole helppoa. Kun olen joskus kysynyt, miten asiat olisivat täydellisessä tilanteessa työpaikalla, he keksivät vähintään kaksi syytä, miksei se ole mahdollista. Siis jo ennen kuin uskaltavat sitä visualisoida omassa päässään, saati kertoa siitä minulle. Useimmille kuitenkin tämä on mahdollista ja he pystyvät lähtemään ajatusleikkiin mukaan.
No miksi se on tärkeää? Kun saadaan ajatus paremmasta tilanteesta, voidaan esittää kysymys: haluatko, että asia olisi näin? No tietty kaikki haluaa, että asiat olisi paremmin, joten seuraavaksi tulee pohtia, onko asia tavoittelemisen arvoinen. Mitä täytyisi tapahtua, että tuo unelma ottaisi askeleen lähemmäksi nykytilaa? Mitä olet valmis tekemään unelmasi eteen? ”Höttöinen” unelmointi vaatii pohtimaan, miten asiat voisivat olla paremmin. Visualisointi on näyttänyt, miten asiat voisivat olla.
Monet menestyjät kertovat, kuinka he ovat nähneet omassa päässään kirkkaan vision siitä, mitä tavoittelevat. Joillekin tuo visio voi jopa olla konkreettinen asia esimerkiksi jonkin paikan kautta: ”haluan tuollaisen tehtaan itselleni”. Joillekin se voi olla toinen ihminen: ”haluan tulla samanlaiseksi kuin hän”. Kun uskaltaa ensin unelmoida ja sitten näkee asian tärkeyden ja tavat toteuttaa, seuraa kysymys: milloin asia olisi näin? Tässä vaiheessa höttösestä unelmoinnista on tullut timantinkova tavoite aikatauluineen.