Oletko mestarivitkuttelija?
USKOMATONTA! ”Enkö olekaan yksin tämän asian kanssa?”, ajattelin kun näin ensi kertaa alla olevan esityksen. Tim Urbanin TED Talks-luento viivyttelijän tai tarkemmin vitkuttelijan arjesta kuvaa loistavasti tilanteita, johon jokainen meistä voi joutua. Se kuvaa, kuinka hyvät suunnitelmat kariutuvat ja muuttuvat yhä epätoivoisemmiksi ja vaikeammin saavutettaviksi tavoitteiksi ”mestarivitkuttelijalle”.
Mestariviivyttelijän pään sisässä on järkevä päätöstentekijä, kuten suunnitelmista kiinni pitävällä ihmisellä, mutta sen lisäksi siellä asustaa apina, joka haluaa kaiken hauskan ja helpon tässä ja nyt. Tämä apina vaikeuttaa mestarivitkuttelijan elämää ja päämääriin pääsemistä.
Mestariviivyttelijä saa kyllä asioita valmiiksi, siitä pitävät huolen deadlinet, joiden lähestyessä pään sisällä herää uusi tuttavuus, paniikkihirviö! Se on ainoa asia, jota välitöntä mielihyvää hakeva apina pelkää. Aikataulupaineet pitävätkin viivyttelijän toimeliaana. MUTTA! Haastetta tuleekin erityisesti silloin, kun ei ole aikataulupaineita: pitäisi aloittaa jotain, pitäisi tehdä elämäntapamuutos, pitäisi sitä, pitäisi tätä ja vielä kerran pitäisi.
”Olen koutsini kautta tilivelvollinen itselleni tekemisistäni”
Kun coachattava sanoo johonkin asiaan, että ”pitäisi tehdä”, hyvä coach haastaa pohtimaan, onko asia oikeasti niin tärkeä, että se pitää tehdä. Ja onko se niin olennaista, että asia tulisi saada valmiiksi ensi tilassa vai joskus myöhemmin.
Pitäisi on pettävä sana. Se kuulostaa helposti siltä, asia on tehtävä, on pakko, pitää tehdä. Voi ahdistaa, jos pitäisi -lista on pitkä ja kaikki tuntuu tältä. On kuitenkin myös muita vaihtoehtoja. Pitäisi voi aivan hyvin olla synonyymi olisi kiva, olisi hyvä, kannattaisi tai voisi tehdä -ajatuksille. Eron tekeminen näiden eri vaihtoehtojen välillä on tärkeää ja se auttaa priorisoimaan. Ääneen mietittynä ja coachin sparratessa ero on helpompi löytää.
Milloin aloitat? Kun kysyn tämän kysymyksen, niin vastaus on useimmiten ”heti tänään tämän tapaamisen jälkeen”. Jos tarkkaa vastausta ja aikataulutusta asialle ei tunnu löytyvän, haastan pohtimaan, onko asia sitten niin tärkeä ja haluttava. Joskus on, joskus ei.
Aikataulut ja selkeät välitavoitteet tuovat coachingprosessiin suunnitelmallisuutta ja ehkäisevät vitkuttelua. Coachattava luo itselleen suunnitelman ja deadlinen, johon palaamme. Voisi sanoa, että herätämme ”keinotekoisesti” pienen paniikkimonsterin luomalla aikataulun ja sanomalla ääneen, mitä halutaan saada aikaan ja milloin. Lisäksi tietoisen pohdinnan ja ajatustyön tuloksena asia on todettu tärkeäksi ja kannattavaksi tehdä.
Palautteen mukaan coachaus tuo priorisoinnin prosesseja tietoisemmiksi sekä tekee suunnitelmissa sekä aikatauluissa pysymisestä helpompaa. Harva meistä nimittäin on oman elämänsä Peppi Pitkätossu, joka komentaa itseään ja jopa tottelee (!).
