Nykypäivän työelämä on jatkuvassa muutoksessa. Teknologia, alustat ja työtavat kehittyvät jatkuvasti. Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijöiden tulee jatkuvasti opetella uusia asioita ja taitoja, jotta pysyvät ammattilaisina omalla alallaan.Lue Lisää
Oletko mestarivitkuttelija? USKOMATONTA! ”Enkö olekaan yksin tämän asian kanssa?”, ajattelin kun näin ensi kertaa alla olevan esityksen. Tim Urbanin TED Talks-luento viivyttelijän tai tarkemmin vitkuttelijan arjesta kuvaa loistavasti tilanteita, johon jokainen meistä voi joutua. Se kuvaa, kuinka hyvät suunnitelmat kariutuvat ja muuttuvat yhä epätoivoisemmiksi ja vaikeammin saavutettaviksi tavoitteiksi ”mestarivitkuttelijalle”. Mestariviivyttelijän pään sisässä on järkevä päätöstentekijä,...Lue Lisää
Ajatusmallien tunnistaminen on tärkeää. Ne ohjaavat havaintojamme, tulkintoja ympäröivästä maailmasta ja lopulta vaikuttavat siihen, mitkä asioista saavat niin merkityksellisen roolin, että ne johtavat toimintaan. Johtamisen kontekstissa tämä tarkoittaa sitä käyttöteoriaa, jolla johtaja arjessa operoi. Se kertoo esimerkiksi mikä rooli on asiakkailla, tuotteella, tuotannolla, verkostolla tai ihmisillä organisaation tavoitteiden saavuttamisessa. Näiden näkyväksi tekeminen auttaa yhteisen suunnan...Lue Lisää
Ohjaako kiire toimintaasi ja ajatteluasi? Olisiko aika tehdä asialle jotain ja pysähtyä miettimään, miten asioita voisi tehdä järkevämmin ja ilman uupumisen uhkaa. Näen usein, kuinka toiset suorittaa ja suorittaa aamusta iltaan viikosta viikkoon vuodesta vuoteen jatkuva kiire päällä. No, rajahan siinä tulee jossakin vaiheessa vastaan. Kiireessä on se mielenkiintoinen asia, että joskus se luodaan itse...Lue Lisää